You are currently browsing the category archive for the ‘uskonto’ category.

Monelle meistä tuli kotiin yllättäen ja pyytämättä Seura-lehti. Toivuttuani järkytyksestä tutustuin tähän journalistiselta tasoltaan sangen keskinkertaiseen lehteen. Edukseen erottuu “Hyvä fiilis” (?)- palstalta psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman haastattelu aiheesta viha ja aggressio.

Lukekaa koko juttu itse jos kiinnostaa, mutta tämän haluan jakaa sitaattina tässä: “Internetin keskustelupalstat ovat vessanseiniä, joihin voi nimettömästi purkautua. Keskustelua niissä ei käydä, vaan kirjoittajat tyydyttäytyvät mielensisäisesti. Esimerkiksi kateutta tunteva ihminen panettelee viemäripalstoilla toisia ja ottaa itselleen asiantuntijaroolin. Hän yrittää sillä tavoin pärjätä omien vaikeiden tunteiden, kuten kaunan, kateuden ja pelon kanssa. Tasapainoisesti kehittynyt ihminen ei mene nettiin raivoamaan ja vihaamaan.” (Seura 17/2012, s. 66.)

Moni varmaan ajattelee “maahanmuuttokritiikkiä” puolin ja toisin tässä yhteydessä, mutta kyllä monet mammapalstojen keskustelutkin menevät tähän kategoriaan… Onhan naisruumis toistaiseksi ainoa tapa ihmiselle lisääntyä, ja yhteiskunnassa, jossa naisilla on suhteellisen paljon vapauksia voi syntyä käsitys, että äitiys toisi naiselle huomattavastikin valtaa. Asiantuntijuutta nyt ainakin.

Ajatus siitä, ettei tajuaisi lapsenpäästöopista ja imeväisten hoidosta kovin paljon, vaikka on näiden asioiden kanssa tekemisissä, on monelle varmaan tuskallinen. Oikeiden asiantuntijoiden edessä koettu epävarmuus puretaan toisiin samassa tilanteessa oleviin.

Tämä on asiantuntijoiden yhteiskunta, oikeiden  ja tekosellaisten. Tilastomatematiikka on kiehtovaa, mutta useimmille ihmisille liian vaikeaa. Kausaalisuhteet eivät aina ole mallia “tosta poikki ja tohon jengat”. Se, että jostain asiasta on voimakkaita tunteita, ei tarkoita, että kannattaisi alkaa ratkoa sitä kotisohvalla.

En tiedä, ovatko viha ja aggressio sinänsä lisääntyneet, kuten Lauerman haastattelun otsikko kysyy. Aiheuttajat ovat kuitenkin osin toiset. Kenties menossa on samanlainen murroskausi kuin maatalousyhteiskunnan muutos herätysliikkeiden huippuaikaan; Juha Siltala on kuvannut tätä teoksessa Suomalainen ahdistus. Monia ihmisiä selvästi ahdistaa ja silloin etsitään yksinkertaisia totuuksia ja toisaalta tukeudutaan “isoon kirjaan”. Nykyään se taitaa olla internet, jota voi tulkita yhtä villisti kuin Raamattua konsanaan.

Advertisements

Tämä ei ole KD:n hihhulisiiven kannanotto vaan vakava toivomus ainakin kaikille vuotta 1950 edeltävän ajan historian tutkijoille, nykyajan yhteiskunnallisille keskustelijoille ja niille, joita kiinnostavat luterilaisuus, suomalaisuus ja sen kaltaiset asiat.

Muistin tämän velvoitteen lukiessani Niko Huttusen teosta Raamatullinen sota. Raamatun käyttö ja vaikutus vuoden 1918 sisällissodan tulkinnoissa (SKS 2010). Huttunen tutkii Raamattuun pohjautuvaa sodan tulkintaa ja kielenkäyttöä sekä punaisella että valkoisella puolella.

Erittäin avartavaa ja nyky-Suomeenkin sijoitettuna valaisevaa. Esivallan käsite on suoraan Raamatusta, mutta mitä esivaltaa on toteltava, se on toinen kysymys. Sortovuosina kuilu repesi tässä suhteessa, eikä kuroutunut umpeen kokonaan oikeastaan koskaan. Omatunto voi poliittisista syistä olla toinen kuin laki. Lakien kunnioittaminen taas riippuu siitä, tunnustetaanko niiden säätäjä lailliseksi hallitukseksi, muun muassa.

Teoksen apokalyptiikkaa koskeva luku on poliittisen retoriikan kannalta hilpeää luettavaa. Tai olisi, jos apokalyptiikkaa viljelevät poliittiset tai sellaisiksi mielivät toimijat olisivat aina vain harmittomia suunpieksäjiä. Apokalyptiset visiot vetoavat ihmisiin niin kovasti, että vaikka alkuperäinen tilanne olisi ihan tavallista maailman muuttumista, siitä saadaan helposti väännettyä viimeinen taisto ennen paratiisin tuloa maan päälle. Paha pitää tietenkin ensin tuhota viimeiseen asti. Kuulostaako tutulta?

Oleellista on ymmärtää, että vielä 1900-luvun alkupuolen Suomessa Raamattu tunnettiin, joskus erittäinkin hyvin eikä vain kirkon piirissä. Kuten virret osattiin ilman virsikirjaakin, koska kirkossa käytiin säännöllisesti, myös Raamattu kirjana oli ainakin osittain tuttu. Monessa kodissa ei muita kirjoja juuri ollutkaan.

Olen usein vinoillut opiskelijoille, että jos haluatte tutustua suomalaiseen kulttuuriin, lukekaa Vänrikki Stoolin tarinat, Tuntematon sotilas ja Raamattu. Useimmat sitaatit ja sanonnat juontavat jotain kautta juurensa niistä. Maamme-kirja siihen päälle ja alkaa olla kohtalainen yleissivistys koossa, ainakin jos arkikieltä ja -elämää haluaa tutkia.

Raamatunluku on monelle pelottava askare. Ajatellaan, että siitä tarttuu jotain yltiöpäistä ihmiseen – voi jopa tulla uskoon. Voin kokemuksesta sanoa, että huoli on liioiteltu. Erosin kirkosta 16-vuotiaana, eikä tarvetta liittyä takaisin ole ollut. Näin siitä huolimatta, että tunnen kristinuskoa huomattavasti paremmin kuin monet kirkkoon edelleen mielisuosiolla kuuluvat. Tai juuri siksi.

(Muistan kun pari koulumme tyttöä ihan erikseen halusi tulla uskoon. Rippileirillä he olivat kuulemma rukoilleet koko yön ja tämä ihme oli tapahtunut. Raamatun analyyttinen lueskelu ei yleensä aiheuta samanlaista reaktiota.)

Huttusen teoksen kaltaiset apuvälineet ovat usein tarpeen, kun jonkin aikakauden Raamatun ymmärtämistä aletaan pohtia. Teologit osaavat arvioida eri raamatunkäännöksiä paremmin, samoin aikakauden seurakuntaelämää. Ei siis kannata uskoa sokeasti oman rippiruttunsa sanomaa ja lähteä siitä arvioimaan 1800-luvun lopun maailmankuvaa. Tärkeää on tuntea Raamatun keskeiset osat, yhtä kaikki.

December 2017
M T W T F S S
« Aug    
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Categories