You are currently browsing the monthly archive for April 2012.

Monelle meistä tuli kotiin yllättäen ja pyytämättä Seura-lehti. Toivuttuani järkytyksestä tutustuin tähän journalistiselta tasoltaan sangen keskinkertaiseen lehteen. Edukseen erottuu “Hyvä fiilis” (?)- palstalta psykiatrisen vankisairaalan ylilääkärin Hannu Lauerman haastattelu aiheesta viha ja aggressio.

Lukekaa koko juttu itse jos kiinnostaa, mutta tämän haluan jakaa sitaattina tässä: “Internetin keskustelupalstat ovat vessanseiniä, joihin voi nimettömästi purkautua. Keskustelua niissä ei käydä, vaan kirjoittajat tyydyttäytyvät mielensisäisesti. Esimerkiksi kateutta tunteva ihminen panettelee viemäripalstoilla toisia ja ottaa itselleen asiantuntijaroolin. Hän yrittää sillä tavoin pärjätä omien vaikeiden tunteiden, kuten kaunan, kateuden ja pelon kanssa. Tasapainoisesti kehittynyt ihminen ei mene nettiin raivoamaan ja vihaamaan.” (Seura 17/2012, s. 66.)

Moni varmaan ajattelee “maahanmuuttokritiikkiä” puolin ja toisin tässä yhteydessä, mutta kyllä monet mammapalstojen keskustelutkin menevät tähän kategoriaan… Onhan naisruumis toistaiseksi ainoa tapa ihmiselle lisääntyä, ja yhteiskunnassa, jossa naisilla on suhteellisen paljon vapauksia voi syntyä käsitys, että äitiys toisi naiselle huomattavastikin valtaa. Asiantuntijuutta nyt ainakin.

Ajatus siitä, ettei tajuaisi lapsenpäästöopista ja imeväisten hoidosta kovin paljon, vaikka on näiden asioiden kanssa tekemisissä, on monelle varmaan tuskallinen. Oikeiden asiantuntijoiden edessä koettu epävarmuus puretaan toisiin samassa tilanteessa oleviin.

Tämä on asiantuntijoiden yhteiskunta, oikeiden  ja tekosellaisten. Tilastomatematiikka on kiehtovaa, mutta useimmille ihmisille liian vaikeaa. Kausaalisuhteet eivät aina ole mallia “tosta poikki ja tohon jengat”. Se, että jostain asiasta on voimakkaita tunteita, ei tarkoita, että kannattaisi alkaa ratkoa sitä kotisohvalla.

En tiedä, ovatko viha ja aggressio sinänsä lisääntyneet, kuten Lauerman haastattelun otsikko kysyy. Aiheuttajat ovat kuitenkin osin toiset. Kenties menossa on samanlainen murroskausi kuin maatalousyhteiskunnan muutos herätysliikkeiden huippuaikaan; Juha Siltala on kuvannut tätä teoksessa Suomalainen ahdistus. Monia ihmisiä selvästi ahdistaa ja silloin etsitään yksinkertaisia totuuksia ja toisaalta tukeudutaan “isoon kirjaan”. Nykyään se taitaa olla internet, jota voi tulkita yhtä villisti kuin Raamattua konsanaan.

Advertisements

Monenlaisia asioita on pyörinyt mielessä ja valistuneet ystävät ovat lisänneet virtaa. FB-kaverini Pauli Vennervirta kirjoitti hienosti oikeusvaltiosta, “suomalaisista talebaneista” ja siitä, miten tulee suhtautua eri ryhmiä edustavien ihmisten rikoksiin. Laki on kaikille sama, eikä sen käyttöön voi eikä saa vaikuttaa se, mistä ihminen tai hänen vanhempansa ovat kotoisin tai miltä naama sattuu näyttämään.

Johanna Valenius taas kiinnitti huomioni Foreign Policy-lehden “seksinumeroon” (itse en kyseistä lehteä muuten lukisi, vaikka otsikkona olisi jotain tuollaista). Artikkeli Why Do They Hate Us? muistuttaa siitä, että “arabikevät” ei ole ollut kaksinen kevät puolelle näiden maiden kansalaisista. Suoranainen naisviha jatkuu edelleen.

Viha on itsessään hyödyllinen tunne. Kun näkee tai kokee jotain, minkä katsoo olevan väärin, viha on hyvä reaktio ja se selkeyttää asioita. Parhaimmillaan se johtaa rakentavaan toimintaan, josta on kaikille hyötyä. Epäkohdat pitää korjata ja syyllisiä pitää rangaista – olettaen, että on ensireaktiossaan onnistunut heidät paikallistamaan. Monesti oikeuslaitosta kannattaa hyödyntää vakavammissa tapauksissa, ettei menisi pieleen tässä kohtaa.

Jatkuvana tunteena ja yhteisön tai yhteiskunnan peruspiirteenä viha on kuitenkin tuhoisa ilmiö. Keskustelimme koti-illan ratoksi rasismista, ja päädyimme siihen, että yksilöiden eri piirteistä ei ole mikään pakko pitää. Sen sijaan oletus, että koska henkilö kuuluu johonkin ryhmään, hänellä on tiettyjä piirteitä tai että yksittäinen piirre hänessä merkitsee jotain hillittömän demonista vain hänen oletetun taustansa vuoksi, siinä lähdetään rasismin tielle.

Ihmisen lähtökohtainen vihaaminen siksi, että hän edustaa jotain etnistä ryhmää, sukupuolta tai kansallisuutta antaa usein tunteen voimasta ja vahvuudesta. Varsinkin, jos itse kuuluu vastakkaiseksi miellettyyn ryhmään, mielihyvä on suuri. Vaikka “me” ei olisikaan kovin kummoinen, “ne” ovat kuitenkin huonompia ja “me” voimme rauhassa vihata heitä ja mikä ettei panna kaikki ongelmammekin heidän niskoilleen, oli tälle todellisuuspohjaa eli ei. (Viholliskuvien suhteen olen harrastelija, ystävä ja kollega Marja Vuorinen tietää niistä huomattavasti enemmän.)

Ikävä kyllä viha ei ole todellista vahvuutta. Se, että täytyy korostaa “meisyyttä” ja “neisyyttä” (kiitos vain näistä termeistä ystävä ja kollega 🙂 )kertoo siitä, että “meisyys” on heikko. Oli kyseessä yksilö tai ryhmä, vihaaminen identiteetin keskeisenä osana kertoo ainoastaan omista suuristakin puutteista. Monesti niiden olemassaoloa ei haluta myöntää, mutta alitajuisesti tiedetään ihan hyvin, että vain pitämällä toista ryhmää täydellisen “toisina”, halveksittavina ja vihattavina voimme itse kuvitella olevamme edes jotakin.

Viha naisia kohtaan heikentää erityisesti niitä yhteiskuntia ja yhteisöjä, joissa se on sisäänkirjoitettu lainsäädäntöön ja/tai yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Kuten vaikkapa presidentti Tarja Halonen on korostanut, naisten ja tyttöjen kouluttaminen ja yhteiskunnallinen toiminta ovat kehittäneet ns. länsimaita ehkä enemmän kuin mikään muu. Ei se mikään salaisuus ole eikä edes vaikea toteuttaa – jos heikot miehet malttavat kestää sen.

Viha heikentää pienempiäkin yhteisöjä: se sokaisee näkemästä muita kysymyksiä ja tekemästä yhteistyötä juuri kenenkään kanssa. “Ne” ovat liian vaarallisia ja “niillä” on vääriä ajatuksia. Muhitaan ennemmin omissa liemissämme.

Tästä syystä olen päättänyt olla enää pitämättä rasistisia kannanottoja esittäviä ihmisiä poliitikkoina lainkaan. On varmaan joskus ollut neutraalia ja vihaamatontakin rasismia, mutta se ääni ei nykyään juuri kuulu. Sen sijaan enemmän tai vähemmän alistavat ja aggressiiviset puheenvuorot valtaavat median säännönmukaisesti.

Mitään järkevää ja toteuttamiskelpoista politiikkaa ei rasismin pohjalta voi oikeusvaltiossa tehdä, joten voimme ottaa sinänsä poliitikon tunnusmerkit täyttävienkin ihmisten kannanotot aiheesta kansalaiskeskusteluna – tai, niin tosiaan, huumorina.

Valtsikassa on suositeltu jo vuosia siirtymistä iänikuisesta (ja siksi niin nostalgisesta!) Lokarista WordPressiin blogien suhteen. Lopulta muutosvastarintani murtui ja siirryin käyttämään tätä huomattavasti helpompaa ja selkeämpää pohjaa myös duunikuvioissa.

Kirjoitin samalla uusiksi tutkimustyötäni kuvaavan kohdan. Sivupalkista voi kurkkia, mitä olen opettanut ja muuten puuhanut.

Kauniin äidinkielemme päivää vaan. Minulla olisi muutama vaatimaton toive, joita kaikki rientänevät heti täyttämään, kun ne suon ääntää julki.

1. Panna-verbi pannasta. Muistan, kun yläasteen ruotsin tunnilla oli niin hurjan hauskaa, kun lägga-verbin suomennos oli “panna”. Hihii, mikäpä siinä. Ikävä kyllä tämä asenne tuntuu olevan täysin hyväksyttävä myös nykyisten aikuisten keskuudessa, sillä panna-verbiä vältellään usein ja jopa tiedostamattomasti.

“Pistäminen” on monessa ottanut “panemisen” paikan. Joskus se on siedettävää, kuten “pistä tulemaan”-tokaisussa. “Pistä se siihen” on minusta aika ikävästi sanottu, ellei kyse ole neulasta. Odotan vain, milloin viranomaisten “toimeenpistovelvollisuus” tulee yleiseen käytäntöön.

Siksi toisekseen, seksuaalisista assosiaatioista ei pääse sanoja vaihtamalla. Panemisen lisäksi olen kuullut puhuttavan ainakin laittamisesta, polkaisemisesta, höyläämisestä ja – pistelystä.

Pannaan siis reilusti menemään!

2. Viinan juominen ei ole juhlimista. Jostain käsittämättömästä syystä jokainen ihmisen kurkusta solahtava alkoholintippa on jonkin juhlistamista. Ainakin humalajuomisen yhteydessä. Onko liian noloa sanoa, että tykkään olla kännissä riippumatta olosuhteista? Juhliminen tarkoittaa sitä, että on jotain juhlimisen aihetta. Syntymättömyyspäiväkin kelpaisi, jos jollekulle olisi lapsena vihjattu Liisasta Ihmemaassa.

On oikeellisempaa sanoa, että “menen juomaan aivoni tärviölle ja hankkiutumaan vaikeuksiin” kuin “menen juhlimaan”, jos mitään juhlaa ei ole tiedossa. Ei kai normaalia aikuisen ihmisen toimintaa tarvitse suinkaan peitellä, jos se ei ole ongelma?

3. Kaikki muut radiokanavat paitsi Yle Puhe muutetaan lähettämään pelkästään musiikkia. Kuunnelkaa itse.

Kiitos! Hyvää Agricolan päivää!

 

PS. Tiistaiaamu sai lisäämään yhden, jo pitkään kyteneen toivomuksen tähän listaan. Uusi Suomi uutisoi Ylen Mannerheim-elokuvan olevan “ongelmissa”. Suomeksi ihmiset ja yhteisöt ovat kuitenkin vaikeuksissa, tai niillä on ongelmia. En tiedä, mistä tällainen nykykieleen pesiytynyt puolimielisyys on peräisin, mutta epäilen englannin kielen vaikutusta. Mahdollisesti moni menevä “englanti on niinku mun työkieli”-ihminen ei osaa kumpaakaan kieltä kunnolla. Ainakin kaupallisen alan ylikansallisilta toimijoita tulee niin hirveää englantia, että on vaikea uskoa heidän todella pärjäävän “maailmalla”.

Opetelkaa, ymmärtäkää, kunnioittakaa kieliä.

Tämä ei ole KD:n hihhulisiiven kannanotto vaan vakava toivomus ainakin kaikille vuotta 1950 edeltävän ajan historian tutkijoille, nykyajan yhteiskunnallisille keskustelijoille ja niille, joita kiinnostavat luterilaisuus, suomalaisuus ja sen kaltaiset asiat.

Muistin tämän velvoitteen lukiessani Niko Huttusen teosta Raamatullinen sota. Raamatun käyttö ja vaikutus vuoden 1918 sisällissodan tulkinnoissa (SKS 2010). Huttunen tutkii Raamattuun pohjautuvaa sodan tulkintaa ja kielenkäyttöä sekä punaisella että valkoisella puolella.

Erittäin avartavaa ja nyky-Suomeenkin sijoitettuna valaisevaa. Esivallan käsite on suoraan Raamatusta, mutta mitä esivaltaa on toteltava, se on toinen kysymys. Sortovuosina kuilu repesi tässä suhteessa, eikä kuroutunut umpeen kokonaan oikeastaan koskaan. Omatunto voi poliittisista syistä olla toinen kuin laki. Lakien kunnioittaminen taas riippuu siitä, tunnustetaanko niiden säätäjä lailliseksi hallitukseksi, muun muassa.

Teoksen apokalyptiikkaa koskeva luku on poliittisen retoriikan kannalta hilpeää luettavaa. Tai olisi, jos apokalyptiikkaa viljelevät poliittiset tai sellaisiksi mielivät toimijat olisivat aina vain harmittomia suunpieksäjiä. Apokalyptiset visiot vetoavat ihmisiin niin kovasti, että vaikka alkuperäinen tilanne olisi ihan tavallista maailman muuttumista, siitä saadaan helposti väännettyä viimeinen taisto ennen paratiisin tuloa maan päälle. Paha pitää tietenkin ensin tuhota viimeiseen asti. Kuulostaako tutulta?

Oleellista on ymmärtää, että vielä 1900-luvun alkupuolen Suomessa Raamattu tunnettiin, joskus erittäinkin hyvin eikä vain kirkon piirissä. Kuten virret osattiin ilman virsikirjaakin, koska kirkossa käytiin säännöllisesti, myös Raamattu kirjana oli ainakin osittain tuttu. Monessa kodissa ei muita kirjoja juuri ollutkaan.

Olen usein vinoillut opiskelijoille, että jos haluatte tutustua suomalaiseen kulttuuriin, lukekaa Vänrikki Stoolin tarinat, Tuntematon sotilas ja Raamattu. Useimmat sitaatit ja sanonnat juontavat jotain kautta juurensa niistä. Maamme-kirja siihen päälle ja alkaa olla kohtalainen yleissivistys koossa, ainakin jos arkikieltä ja -elämää haluaa tutkia.

Raamatunluku on monelle pelottava askare. Ajatellaan, että siitä tarttuu jotain yltiöpäistä ihmiseen – voi jopa tulla uskoon. Voin kokemuksesta sanoa, että huoli on liioiteltu. Erosin kirkosta 16-vuotiaana, eikä tarvetta liittyä takaisin ole ollut. Näin siitä huolimatta, että tunnen kristinuskoa huomattavasti paremmin kuin monet kirkkoon edelleen mielisuosiolla kuuluvat. Tai juuri siksi.

(Muistan kun pari koulumme tyttöä ihan erikseen halusi tulla uskoon. Rippileirillä he olivat kuulemma rukoilleet koko yön ja tämä ihme oli tapahtunut. Raamatun analyyttinen lueskelu ei yleensä aiheuta samanlaista reaktiota.)

Huttusen teoksen kaltaiset apuvälineet ovat usein tarpeen, kun jonkin aikakauden Raamatun ymmärtämistä aletaan pohtia. Teologit osaavat arvioida eri raamatunkäännöksiä paremmin, samoin aikakauden seurakuntaelämää. Ei siis kannata uskoa sokeasti oman rippiruttunsa sanomaa ja lähteä siitä arvioimaan 1800-luvun lopun maailmankuvaa. Tärkeää on tuntea Raamatun keskeiset osat, yhtä kaikki.

April 2012
M T W T F S S
« Mar   May »
 1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30  

Categories

Advertisements