Jos se ei ole trolli, olen oikeasti huolissani. Nimittäin Sotilaallisen Isänmaallisen Puolueen (tästä lähin SIP) tekstit ovat monella tapaa karmeita.

“Sotilasarvo on ihmisarvo”, “Venäjä on olemassa vain alistaakseen Suomea”, nämähän voisivat vielä mennä täydestä. Presidentinvaalien alla toisaalta todettiin, kuten aiemminkin, että “samansukuissiitineläjistä kootuilla sotilasosastoilla voisi olla huomattavakin etusija erisukuissiitineläjiin verrattuna esimerkiksi yhteishengen kannalta. Samansukuissiitineläjien osastoilla voisi olla myös pelotevaikutusta samansukuiissiitineloa tunnetusti kammoaviin venäläisiin, erityisesti jos sotatiedotuksissa vihjailtaisiin ao. osastojen saaneen koulutusta samansukuisraiskaamisessa osana lähitaistelumenetelmiä”. Jos joku vielä ottaa tosissaan, miettiköön hieman itseään…

Kieli on huoliteltua, nykysuomeen muunnettua 1930-40-lukujen suomea, ryyditettynä tyylinmukaisilla omilla kehitelmillä (ks. yllä). Ei tähän keskivertopersu pysty, eikä sellaisesta olekaan kysymys. Onhan SIP uskonnollisesti ja etnisesti hyvin liberaali. Kaikki palautuu sotilaalliseen maanpuolustukseen, joka siis on ainoa arvo. Meille naisille kuulemma riittää jos olemme lähisukua asepalveluksen suorittaneille jaloille olennoille. Raiskauskannanotosta kiitämme, joskaan emme lämpimästi.

Sankarikuolemantutkijana hersyttelen äärimmilleen viedyllä, hyvin tutulla retoriikalla. Kansakunta jalostuu sodassa, joka parantaa kaiken heikkouden ja leväperäisyyden. Ja vaikka tiedossa on kansan suuren osan tai sen kokonaan tuhoutuminen, Suomen pyhä tehtävä on tähän sotaan käydä ja kirkastaa maailmalle olemassaolomme (tai sen päättymisen) syvin merkitys.

Tuttua, niin tuttua. Ehkä olen liikaakin tottunut tällaisiin, koska pidän blogia vain hauskana. En oleta että se moniakaan huvittaisi samassa määrin.

Mielestäni blogin tarkoitus on perussuomalaiseksi mielletyllä, mutta väliin muuallakin esiin pulpahtelevalla militarismilla leikittely. Vitsinä on, että moni ihan oikeasti isänmaallinen (erotettava ISÄM MAALLISESTA) kansalainen on jonkin matkaa joistakin asioista samaa mieltä (lobotomiasta tuskin kuitenkaan). Sitten kuitenkin tulee reaktio: “Ei helvetti…”

Joudumme tarkentamaan kantojamme: mihin oikeastaan uskomme ja mihin emme. Tekisi hyvää monelle muillekin aikamme uhoamisen aiheilla leikitteleville. Esimerkiksi islamofobit eivät monesti tunnu jarruttelevan ollenkaan.

Erityisesti kiitämme “siitinelo”-sanan palauttamista kieleemme. Onhan se nykynuorisolle tuntematon ja meille eilispäivän nuorillekin tuttu lähinnä Pahkasiasta. Hyvä siis näin. Toisaalta eduskunnassa vedetään oikealta ohi: Lea Mäkipää on kuulemma puhunut heterosuhteissa esiintyvästä “ruumiillis-biologisesta kokonaishyvästä”, mitä se ikinä onkaan. Ei varmaan “samansukuissiitineloa”. Henkinen yhteys nettitrolliin on kuitenkin selvästi olemassa.