Sanoilla leikkiminen on kivaa ja ihmisten leimaaminen vielä kivampaa. Suvaitsevaisuudesta, joka minun nuoruudessani oli ihan mukava juttu, yritetään tehdä jotain ihmettä ja kummaa, joka mädättää (tuo pitäisi kyllä kirjoittaa isoilla kirjaimilla) suomalaisen yhteiskunnan.

Seksuaalisuus on yksi suvaitsemisen suosituista kohteista. Mitä se kellekään kuuluu, ketkä toisiaan panevat on kysymys sinänsä. En oikein pysty suvaitsemaan ihmisiä, jota tunkevat nokkaansa tällaisiin asioihin.

Olen minäkin kuulemma ollut suvaitsematon nuorena. Yritin neuvoa erästä tuntemaani ihmistä, että jos hän ei halua tyypin roikkuvan perässään, kannattaa lopettaa sen kanssa makaaminen. Miehilläkin kun on taipumusta kuvitella kaikenlaista. Olin kuulemma suvaitsematon enkä ymmärtänyt yhtään mitään. Voipi olla noinkin.

Ihmisten ihonvärin suvaitseminen on kummallista sekin. Eihän ihminen sille mitään voi. Uskonto on vähän kinkkisempi juttu, mutta ei kai sekään väistämättä häiritse suvaitsijan tai suvaitsematta jättäjän elämää. Tapauskohtaisesti mennään.

Toisaalta, suvaitseminen on aina jotain, mitä harjoitetaan hieman kauempaa. Kerronpa esimerkin. Olen Vasemmistoliiton jäsen ja pääosin tyytyväinen puolueeseen, jonka jäsenmaksua maksan. Olen kuitenkin myös kihloissa oikeistolaisen upseerin kanssa, jolla on usein vilkas yhteiskunnallinen mielikuvitus, mutta ei välttämättä toivomaani suuntaan.

Vaikeneminenkin voisi olla vaihtoehto, mutta useimmiten keskustelemme asioista, paljonkin. Tuntuisi kuitenkin alentuvalta ja jopa suhteen luonnetta halventavalta, jos jompikumpi ryhtyisi oikein suvaitsemaan toista.

Onko suvaitsevaisuus mielikuvituksen asia ja todelliset kontaktit ihmisten kanssa jotain ihan muuta?