“Auta muita, menestyt itse”, julistaa naistenlehti kannessaan. Minun ei tarvitse ostaa lehteä eikä edes lukea tuota juttua kampaajalla, koska tiedän asian muutenkin.

Akateemisesta maailmasta on liikkeellä kummallisia mielikuvia, enkä ole omaa kokemustani vastaavaa kuvausta koskaan tavannut. Muistelimme tuossa Facebookissa erästä tunnettua häirintätapausta – onhan se “hyvä”, että jotain on tai muuten fiktion taitajat vaikuttaisivat ihan pelleiltä yliopistosta kirjoittaessaan.

Omalla akateemisella taipaleellani olen kohdannut voittopuolisesti myönteistä kanssakäymistä, yhteistyötä ja suoranaista avunantoa. Miksi kampittaa ihmistä, jolla voi huomenna olla menossa projekti jossa haluan olla mukana? Miksi vähätellä toisen tekemisiä, ellen halua että hän tekee saman minulle?

Tosin olen siinä uskossa, että ihmiset ihan silkkaa kiltteyttään vinkkaavat artikkeleita, kirjoja ja konferensseja toisilleen, suosittelevat toisiaan esiintyjiksi tilaisuuksiin ja viitteiksi kolmansille osapuolille. Vaikka mekin joudumme tekemään tätä rahasta, on tieteellinen tutkimus nyky-Suomessa niin hankalaa, että ei tätä kukaan jaksa ilman vilpitöntä kiinnostusta. Miten syvällisesti sen sitten kukin kokee elämän tarkoitukseksi, vaihtelee. Joka tapauksessa meistä on hauskaa nähdä muidenkin onnistuvan.

Saamaani myönteiseen huomioon voi vaikuttaa sekin, että kuoleman kanssa häärätessäni en ole suora uhka juuri kellekään. Meitä ei ihan hirveästi kussakin oppiaineessa ole. (Tähän väliin saarna kuolemantutkimuksen kokoavien järjestöjen ja tilaisuuksien merkityksestä.) Toisaalta olen ollut mukana upeissa projekteissa, joista on syntynyt mielestäni tärkeitä tuloksia, kuten kirjoja ja seminaareja. Vähäiset sosiaaliset taitoni eivät yksin riittäisi heivaamaan minua minnekään – kyllä näissä on ollut ihan asiasta kyse ja siitä, että yhteistyötä tarvitaan.

Totta kai kaupungilla kuulee kaikenlaista. En ole naiivi, tiedän että yliopistoissakin häärää kaikenlaista porukkaa, joka ei aina ole vain yhteisen hyvän asialla. Joskus tämä voi johtua kapeasta tiedenäkemyksestä, joskus oman oppiaineen tai oppilaiden eteenpäin viemisestä muiden kustannuksella. Joskus vain lyhytnäköisyydestä: synergia ei ole kaikille tuttu asia vaikka se muutama vuosi sitten muotisana olikin.

Väitän silti, että tutkimus on joukkuelaji, vaikka joukkueiden määrittely onkin joskus pihafutiksen tasoista: “Hei toi oli meidän maali, pelaa sinne päin!” Huomisaamuna joukkueet voivat olla toiset, mutta samalla kentällä kuitenkin jatketaan. Tekisi mieli lopettaa imeliin kiitoksiin kaikille niille, joiden kanssa olen saanut pelata, mutta tuskin tässä on edes ensimmäisen puoliajan loppu käsillä, joten eipä herpaannuta siellä🙂