Yli miljoona ihmistä on jo kyennyt päättämään ja käynyt ennakkoäänestämässä. Onnea heille. Sunnuntaina nähdään, minkä sortin protestivaalit näistä tulee.

Useimpien äänestäjien ongelmana on se, ettei oikein tunneta ehdokkaita eikä puolueita. Minulla se on päinvastainen: tunnen useammankin ehdokkaan oikein hyvin ja lojaliteettien ristipaineessa lopullinen päättäminen on vaikeaa. Jos asuisin Uudellamaalla, voisin äänestää entistä opiskelijaa. Helsinkiläisenä voin valita kahdesta nykyisestä. Entä se, jonka työhuone on vastapäätä, vaikka demari onkin? Meillä opiskelee ja on töissä aktiivista väkeä. Sitä jonka vaalipäällikkönä kaveri on? Puolue on kyllä selvillä – miten olisi oman puolueosaston ehdokas?

Vaalikoneet eivät auta. Varsinkin monessa käytössä ollut ZED-systeemi on järjetön: vähän rennompi ranneliike ja tulokset ovat aivan erilaiset. Vanha kunnon viisiportainen tiedustelu antaa selkeämpää tietoa.

Vaalikoneissa kysytään useita asioita, jotka eivät minua ihan hirveästi kiinnosta. Toisaalta, mikä olisi sellainen asia, jota haluaisin ehdokkaani erityisesti ajavan? Menee enemmän kunnallispolitiikan puolelle: irtautuminen viimeinkin siitä maailmansotien välisestä ajattelusta, että lapset ovat siirreltäviä paketteja joiden hoito on mekaanista hommaa. Lisää rahaa päiväkodeille siis. Muuta ei vaan tule mieleen.

Ehdokas voi tietysti olla vastavoima asioille, joita jotkut toiset ajavat. Joutava mamuhössötys saisi loppua. Rasismi ja syrjiminen kyllä tekevät meille maahanmuuttajaongelman, jos sellainen erikseen halutaan. Kuten Muutos2011-puolueesta eronnut puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä totesi (siteeraan muistinvaraisesti), tuntuu että Suomessa on paljon ihmisiä joilla ei olisi elämässä sisältöä jos maahanmuuttajakysymys saataisiin ratkaistua. Heillä ei siis ole elämässään sisältöä.

Samoin terveen järjen käyttö on sallittua. Kaikkien parisuhteiden pitäisi olla tasa-arvoisia – kyllä me heterot osaamme ihan itse alentaa avioliiton arvostusta. Ovatkohan kristilliset piirit kovinkin aktiivisesti olleet Johanna Tukiaisen kannoilla?

Tärkeintä on, että ehdokkaani ei suolla soopaa siitä, miten Suomessa kaikilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet ja jokainen pärjää kun vain viitsii yrittää. Että hän tietää, miten syrjäytymisen mekanismit toimivat ja miten niihin voidaan puuttua.

Ikävä kyllä nämä kriteerit eivät erottele ehdokkaitani toisistaan oikein mitenkään. Katsotaan, jos näkökulma löytyisi tämän illan vaalibileistä. LeBonkissa tavataan!